Kun lähdimme rantalenkille, ajattelin koko ajan - ja sanoinkin sen Lauralle - että pahin painajainen olisi se, jos poliisiauto tulisi peräämme ajamaan ja poliisit huomaisivat toisen takarenkaan olevan nastarengas. Sellaisen nimittäin jouduin autoon vaihtamaan, kun varsinainen rengas puhkesi jokin aika sitten. Itse asiassa pari kuukautta sitten. Emme olleet päässeet vielä lenkin puoliväliinkään, kun painajainen toteutui. Perässämme ajoi poliisimoottoripyörä. En huomannut, mistä se oli tullut. Ehkä poliisit olivat kuulleet nastarenkaan rapinan, kun ajoimme Palace-hotellin edestä. Siinä nimittäin oli joukko mopoilijoita moottoripyöräpoliisien ratsattavana.
Kuten tavallista, menin aivan shokkiin poliisin pysäyttäessä meidät. Huokailin ja kaivoin poliisin pyytämiä papereita vapisevilla käsilläni. Olin varma, että saan sakot. Kun poliisi kysyi, milloin rengas on vaihdettu, vastasin välinpitämättömästi, että en muista. Vastaus tuntui yhdentekevältä. Ajattelin vain, että kirjoittaisi nyt sen sakkonsa eikä enää kyselisi. Ihmeen kaupalla sakkoa ei kuitenkaan tullut, vaikka poliisi sanoi, että sen voisi antaa. Esitin jonkinlaisen hätävalheen, kun poliisi kysyi, onko rengas vaihdettu viikkoja sitten vai päiviä sitten - eli vastasin, että päiviä sitten. No, päivistähän ne kuukaudetkin koostuvat. Sitä paitsi eihän rikoksesta epäillyn tarvitse vahvistaa omaa syyllisyyttään. Ehkä viikot tai päivät eivät olleet ratkaiseva asia, koska myös auton muut renkaat olivat mitä sattuu, epämääräisiä “sakkoslicksejä”. Ehkä etupenkillä istunut Laura sai nuoren moottoripyöräpoliisin heltymään. Ehkä tyyppi ei halunnut näyttäytyä epäedullisessa valossa - mitä pelosta vapisevan ja osittaisessa shokkitilassa olevan isän sakottaminen tyttären nähden olisi merkinnyt. Tai mistä sitä tietää. Ja sitä paitsi sakon antaminen pienituloiselle ja vähävaraiselle ihmiselle ei edistä uusien renkaiden hankintaa vaan päin vastoin. Sanoinkin jossakin vaiheessa, että minulla ei ole ollut rahaa ostaa uusia renkaita, mutta niiden hankinta on ollut suunnitteilla.
Siinä vaiheessa, kun sain puhekykyni takaisin ja hermostunut höpötysvaihde meni päälle, sanoin, että meillä on toinenkin auto, mutta olimme Micralla liikkeellä sen takia, koska kuljetimme muuttokuormaa. Poliisi kysyi, kuinka pieni se meidän toinen automme oikein on. Vastasin, että se on Peugeot 405, mutta Micrassa saa kuljetettua pitkiä tavaroita paremmin kuin siinä.
Tuon tapauksen jälkeen olin tietysti ahdistunut ja masentunut ja vaikka mitä.