Heikki Sinsemilla (nimi muutettu)

Bajauttelijan päiväkirja

Esipuhe

 

Tämä on nimeltään hieman erehdyttävästi bajauttelijan päiväkirja. Erehdyttävästi sen takia ettei tätä ole kirjoitettu päiväkirjamaisesti vaan jälkeenpäin muistelmamuodossa. Yritän kuitenkin välttää muistelemasta yksityiselämääni muuten kuin bajautteluun liittyen, se ei kiinnostaisi ketään, niin ainakin uskon ja toivon.
Tutut tunnistavat ihan varmasti, eikä haittaa vaikka paljastaisivat, saattaa olla että jossain vaiheessa paljastan itse itseni. Itse asiassa melkein koko skene ja liuta toimittajia, poliiseja, lahkolaisia, raittiusjärjestöjen aktiiveja ja muita hörhöjä tulee tunnistamaan kun etenen erääseen suurehkoa mediahuomiota saavuttaneeseen asiaan. Matka jatkuu ja satayksi parasta säätöreissua on vielä edessä.

 

Kaikki perustuu tositapahtumiin, vain osa nimistä on muutettu. En usko että saisin kaikilta asianosaisilta lupaa käyttää heidän oikeita nimiään, en aio edes kysyä, tietyissä tapauksissa en edes uskaltaisi käyttää oikeita nimiä, rikoksen tiellä kun ollaan ja sitten on tietenkin paljon sellaisia joiden nimeä en koskaan edes saanut tai halunnut tietää, bajauttelijan elämä on välillä aika ihmeellistä ja toisinaan tie vie pirunkin luo, yleensä silti Jumalan johdattamana. 

 

Bajautteluhan on laitonta, hamppua ei saisi polttaa eikä päihde/lääkekäyttöön kasvattaa, se opitaan jo ala-asteella ja myöhemmin kantapään kautta putkassa, oikeudessa, sakkoja maksaessa, ulosotossa, ehkä vankilassakin jos kieltolakia alkaa ihan elämäntavakseen rikkomaan. En usko löytäväni tälle tarinalle kustantajaa, tuskin tulen edes yrittämään. Ideana on kirjoittaa ehkä 200 sivua, ehkä ei sitäkään, ehkä ei sataakaan ja bläjäyttää koko roska ilmaiseen internet-jakoon muutaman bitcoinin toivossa, lähinnä ihan vain siksi että minun on kauan tehnyt mieli kirjoittaa näistä asioista. 

 

Teen sen vaikka joutuisin itse maksamaan siitä, saisin sakkoja, ehtoollista, vaikka linnaa - sitä kaikkea mitä valtio kykenee sairaalle ihmiselle kuin jonkinlaiseksi täysin käsittämättömäksi avuksi antamaan. Minun sairauteni on masennus ja päihderiippuvuus, minun tapauksessani se on rikos koska en tyydy laillistettuihin lääkkeisiin ja päihteisiin kuten alkoholiin tai reseptilääkkeisiin terveyshaittojen takia. 

 

Minun päihteeni on laiton, eikä mikään viittaa siihen että asia olisi ainakaan tällä vuosikymmenellä muuksi muuttumassa. Saattaa olla että joskus tulevaisuudessa reseptin voi ihan oikeasti eikä pelkästään teoriassa saada, todennäköisesti jonkinlainen dekriminalisaatio tulee tapahtumaan vähitellen ja kaikessa hiljaisuudessa. 
Mitään prosessia varsinaiseen lakimuutokseen Suomessa ei kuitenkaan ole käynnissä. Ei meillä ole yhtäkään poliitikkoa joka sitä vaatisi, ei minkäänlaisia puheenvuoroja Eduskunnan istunnoissa ja siellä istuu nyt vanha hippisukupolvi, joka on myynyt sielunsa ja niin tulee tämän hetken nuorisokin aikoinaan tekemään. Mennään töihin, ostetaan velaksi Volvo ja homeinen tiilitalo tai neukkuluukku, vanhat periaatteet unohdetaan koska muuten tuo rakennelma ei kestä. Eihän mielipiteidensä takia työttömäksi joutunut kansanedustaja tai virkaelätti saa laskujaan maksettua, tiilikolhoosi menee alta ja kuvitellaan että lapset vihaavat vanhempiaan jos uusimmat härpäkkeet jäävät saamatta.

 

Tämä on syynä siihen ettei mikään tule välttämättä tässä ja monessa muussa asiassa koskaan muuttumaan. Tietenkin taustalla on teollisuuden intressit, mutta niin pitkälle keskivertopäättäjän järki tuskin riittää asiaa pohtimaan. Kannabis on kiellettyä koska se on kiellettyä ja sillä selvä, muu on pelkkää sairasta salaliitto-osastoa. Oli niin tai näin, toistaiseksi näitä kirjoituksia julkaistaan vain alamaailman taholta, tässä tapauksessa vanhasta saunasta Pohjanmaalla. En minä silti rikoksistani rahaa saa, kituutan toimeentulotuella ja bajauttelusta on pelkkää menoa. Olen jättänyt kaiken sosiaalisen elämän taakseni, elelen erakkona enkä kerro kasvatanko yhä vieläkin hamppua. Sen verran voin sanoa että addiktioni takia se tapahtuisi erittäin huonolla menestyksellä jos niin tekisin.

 

Töitä en ole tehnyt vuosiin, usein mietin että en tule enää koskaan tekemäänkään, katkeruus järjestelmää kohtaan on kaiken jälkeen sen verran suuri, eikä minulla olisi energiaa taistella tuulimyllyjä vastaan ajokortin takaisin saamiseksi. Paikallisella poliisilaitoksella ei osattu edes ohjeistaa kuinka se onnistuisi, mitä se maksaisi. Sen tiesivät että ajo-oikeuteni umpeutui vuonna 2011 pitkään jatkuneen ajokiellon seurauksena, jonka sain piipusta taskussa sakon lisäksi, ei tieliikenteessä mutta näissä jutuissa ihmisen on todistettava syyttömyytensä/päihdeongelmattomuutensa. Se ei sovi ikivanhoihin oikeusvaltion periaatteisiin enkä minä halua maksaa veroja tyrannialle.

 

Pitäkööt nyt tunkkinsa, kun rahat alkavat käydä vähiin ja valtionvelka joko jatkaa kasvuaan tai 100 000 byrokraattia joudutaan irtisanomaan. Itse asiassa nautin tilanteesta täysin rinnoin, odotin tätä hetkeä kauan ja olin oikeassa. Olin varma että kun kaikki 90-luvulta lähtien käytössä olleet, alati lisääntyneet, varsin tehokkaat eri syrjäyttämistavat alkavat purra, veronmaksajista alkaa olla pulaa ja riistäjän sekä hänen virkamieskätyrinsäkin elinkeino joutuu vaakalaudalle. 

 

Pitäkööt nyt tunkkinsa ja jättäkööt minun kannabikseni rauhaan nyt kun poliisit viedään maalta kaupunkeihin (joissa ihmisen ei ole enää hyvä asua) ja heitä tarvitaan niissä järjestystä ylläpitämään. Minä kirjoitan tämän tarinan, siksi että kiusa se on pienikin kiusa ja heikon taloustilanteen sekä yleisen vihan ja vastakkainasettelun aikana on mukavaa kääntää veistä riistäjän haavassa.

 

Käytän usein sanoja "riistäjä", "tuhokapitalisti", jne. mutta en siksi että olisin henkeen ja vereen vasemmistolainen. Itse asiassa uskon vapaaseen markkinatalouteen, olen sitä mieltä että kaikki patentit tulisi kumota eikä valtiolle saa antaa yhtään enempää valtaa. Tavaroiden tuotantoa ja kauppaa tulisi säännellä vain lähinnä ympäristönäkökohtien nimissä, eikä verojen kerryttämiseksi vain siksi että massoittain paperinpyörittäjiä saavat virkaeläkkeensä sellaiseksi josta oikeaa työtä tehnyt ei voinut edes parhaina työvuosinaan jatkuvien ylitöiden jälkeen haaveilla. Vasemmistolaisilla on annettavana sosialismia, se ehkä toimii ja sopii osalle ihmiskuntaa mutta suuri 95-99 prosentin enemmistö tulee aina pilaamaan sellaiset hankkeet. Brasiliassa saattaa vielä olla pieniä heimoja joilla on toimiva sosialismi, turha siitä on kuitenkaan haaveilla valtion tasolla. 

 

Ei toimi, koska harva osaa asettaa yhteisön edun niin ylös että vaivautuisi joka aamu johonkin tylsään tehtaaseen tekemään työnsä hyvin, jos huonosta tai täysin ala-arvoisesta työstä saa saman palkan ja aina uuden työn vaikka tulisi potkut. Täystyöllisyyttä ei voida saavuttaa, aina on toisinajattelijoita, tyytymättömiä, pohjasakkaa. Heille on syytä varata jonkinlainen köyhäinapu jo siksikin että nälkäisenä ihminen voi muuttua vaaralliseksi. Turha heitä on väkisin mihinkään patistaa tai kuvitella että mikään järjestelmä kykenisi yli 70 % väestöstä miellyttämään. 

 

Brasilian viidakossa näitä asioita ei tarvitse edes ajatella, siellä on kyse luontaisesta selviytymisestä, se on mennyt ihan itsestään yksilötasolta lauman tasolle. Se on ihan eri maailma eikä niitä oppeja voi soveltaa metsästäjä-keräilykulttuurin ulkopuolelle, ei edes agraariyhteiskuntaan, saati teolliseen/it-sellaiseen. Ei intiaaneilla ollut mitään Karl Marxia, ei edes rahaa mistä kirjoittaa Pääomaa, ei kirjaimia joilla kirjoittaa yhtään mitään. Juuri siksi heillä onkin yhteisöllisyyttä jäljellä.

 

Veroja ja sosiaaliturvaa tarvitaan niin kauan kun järjestelmässä on perustavaa laatua olevia virheitä, luultavasti maailman tappiin. Valtio tulee aina olemaan joko itsensä tai tuhokapitalistin, yleensä molempien suojelija. Tavallinen ihminen joutaa tykinruuaksi tai risusavottaan, liukuhihnalle robotiksi, edellämainittuun insinööritutkinnon tai maisterin paperit suoritettuaan. Mitä hänelle jää muuta kuin lomautuslappu kouraan kaikesta kiitoksena. Hän painaa töitä niin että terveys menee ja sitten on Kelalla seinä vastassa, ei muuta kuin sossuun ja karensseja lusimaan. Jos hän oikein tosissaan ajattelisi, hänen moraalinen velvollisuutensa olisi tarttua kivääriin ja ampua niin monta virkamiestä, suursijoittajaa, toimitusjohtajaa ja pikkupomoa kuin ehtii, mutta onneksi hänessä on vielä kaiken jälkeen aimo annos ihmisyyttä ja armoa jäljellä. Sisimmässään hän tietää etteivät he tiedä mitä he tekevät, hänellä on paljon anteeksiantoa sydämessään.

 

 

Savujen savut, ensihitit ja säätöä - luku 1

 

Elettiin 90-luvun puoltaväliä suomalaisessa pikkukaupungissa, olimme kaveriporukassa kauan miettineet että pitäisi saada polttaa pilveä. Kaverin koulussa joku jo 18 vuotta täyttänyt opiskelija oli röökipaikalla sanonut että menkää Kestilään Seinäjoen Törnävällä, sieltä sitä saa (edesmennyt lähiökuppila). En ollut uskoa ja lisätietoja kaivattiin, niinpä sitten yhtenä iltana mopolla tyypin opiskelijasoluun kyselemään että ihanko totta sieltä saa. Hän sanoi että sinne vain, juuri eilen kävin hakemassa mutta poltin jo kaiken, mopon keula suunnattiin heti kohti Törnävää. Kaveri menee sitten sieltä baarista kyselemään, oltiin 15 tai 16 ja niinhän siinä kävi ettei saatu pilveä. 

 

Yritettiin polttaa kuituhamppua, putkiliikkeestä käytiin yöllä varastamassa putkitiivisteenä käytettyä hamppukuitua, mutta eihän siitä saanut muuta kuin poltteen kurkunpäähän ja nenäontelot puhtaaksi limasta ja räästä. Oli tyytyminen kaljaan ja satunnaisiin diapameihin, joita kyllä olisi riittänyt vaikka kuinka paljon. Tässä tullaan asetelmaan luonnontuote vastaan teollinen valmiste, iso raha ja sota huumeita vastaan. Tilanne ei ole paljoakaan muuttunut. Vielä nykyäänkin Seinäjoella tilanne on se että lääkkeitä löytyisi ja kannabista joutuu odottamaan usein yli viikonkin, en ole enää 16 ja luonnollisesti tunnen sieltä suuren joukon rikollisia säätäjiä 20 vuoden säätämisen jälkeen. Tilanne on täysin samanlainen läpi koko Pohjolan (Tanskasta pohjoiseen). Tukholmassa, Helsingissä ja Turussa on jonkinlaista ylihintaista katukauppaa ja sitäkin hyvin vähän, muu Suomi hukkuu amfetamiiniin ja lääkkeisiin sekä tietenkin siihen iänikuiseen alkoholiin. Oslossa on Euroopan rankin suonensisäisen heroiininkäytön ongelma, kannabista lienee silti turha etsiä. Ruotsalaiset tyytynevät reseptilääkkeisiin (mikä ei ole välttämättä yhtään amfetamiinia tai heroiinia parempi vaihtoehto).

 

Päihdepolitiikka on epäonnistunut melkein kaikessa, Suomi on kovien huumeiden maa. Suomessa on Euroopan pahin metamfetamiiniongelma, mutta kannabista on vaikea löytää. Hollannissa asia melkein ratkaistiin dekriminalisaatiolla, ongelmaksi jäi tuotantoketjun yläpää. Ratkaisu olisi ollut täyslaillisuus, ihan vaikka vain pienten määrien suhteen. Se ei ollut siihen aikaan mahdollista ja tapaukset Uruguay, Colorado ja Washington state tulevat aikoinaan osoittamaan onko se pidemmän päälle mahdollista vieläkään. Iso raha ei tykkää laillisesta kannabiksesta ja iso raha omistaa YK:n, NATO:n ja melkein kaikki maailman hallitukset (niin ovelasti kaiken ihan lastentarhasta lähtien etteivät hallitukset sitä edes huomaa). Hollannin olisi kannattanut dekriminalisoida myös muutaman kasvin kasvatus, näin oltaisiin saatu salakuljetus ja järjestäytynyt rikollisuus pois kuvioista. Niin ei kuitenkaan tehty ja sota jatkuu. Hollanti pääsi kuitenkin huomattavasti entistä parempaan tilanteeseen tehtyjen toimenpiteiden myötä. Huumekuolemat romahtivat kovien huumeiden käytön vähennyttyä kun kannabista sai ostaa coffeeshopeista. Totuus on se että Suomessa sattuu enemmän huumekuolemia kuin Ranskassa ja väkiluvussa yli 10-kertainen ero (no, välillä voi olla parempia vuosia mutta tilanne on suoraan sanottuna katastrofaalinen). 

 

Nämä ovat asioita joista ei yleensä puhuta. Halutaan pitää yllä mielikuvaa lintukodosta ja sellainen Suomi kai joskus olikin. Lintukoto jäi 80-luvulle, nyt asia on niin että syrjäytyminen on jo niin laajaa että se uhkaa yhteiskuntarauhaa, se on täysin luonnollinen seuraus esim. opiskelijoiden, työttömien, köyhien työllisten, päihdeongelmaisten ja monien muiden ihmisryhmien kohtelusta. Yhteiskunta tavallaan ansaitsisi tulla tuhotuksi, mutta pyydän sille armoa koska parempaakaan ei ole luvassa. Nämä asiat ovat globaaleja. Muutama teollisuuspamppu USA:ssa ei tykkää hamppupaperista, hamppu täytyy kieltää huumeena, näiden hyvävelikerhot pitelevät YK:n naruja käsissään ja muutaman kymmenen vuoden päästä syrjäinen Suomikin joutuu sotaan omia kansalaisiaan vastaan. Turha siinä on 2000-luvun suomalaisia kumileimasimina toimineita ihmisiä teurastaa, eivät he tiedä mitä he ja heidän edeltäjänsä tekivät, eivätkä heidän seuraajansa tule tietämään, ei vaikka tapettaisiin poliitikot kaikki tyynni ja vähän ylikin.

 

Kun sitä pilveä ei sitten sieltä Seinäjoelta saatu, tulevana kesänä Tampereen keskustorilla sattui tuntematon mieshenkilö myymään minulle pari grammaa hasista. Taisin olla 16. Mentiin koskenrantaan hiisaamaan ja vaikutushan oli hyvän humalan päälle aika voimakas, panikoivakin. Sitten myöhemmin Helyksi kutsuttu tyttö sai veljeltään synttärilahjaksi hasista, taas panikoitiin. 20 vuoden hiisauksen jälkeen sama panikoiva vaikutus on jäljellä. Kun on 2 viikkoa polttamatta ja sitten onnistuu saamaan kukintoa, iskee jonkinlainen poispois-olotila. On päästävä eteenpäin, on päästävä rauhaan. Sitä kävelee 50 kilsaa kotiin metsien ja soiden yli, äkkiä kauas pois ihmisten ja ennen kaikkea poliisien ilmoilta, kotona jalkapohjat rakoilla polttaa lisää ja vasta sitten tulee se yleisesti tunnettu rentouttava vaikutus. Sitä jatkuu niin kauan kuin kukintoa riittää ja kun se loppuu, tulee masennus. En tiedä koska masennus loppuisi, tiedän vain että se jatkuu kuukausia ja vähän ennen vakavia itsemurha-ajatuksia jostain yleensä löytyy se pelastava hampunkorsi. 

 

Tähän tilanteeseen ei olla tultu millään satunnaisella viikonloppupolttelulla, siinä on takana vuosien jatkuva liikakäyttö, luonnollisesti päivittäinen ja aamusta iltaan-tyyppinen. Moni tahtoo sanoa ettei kannabis aiheuta riippuvuutta. Siinä he ovat väärässä, vaikkakin riippuvuuteen kyllä vaaditaan pitkään jatkunut jatkuva käyttö, niin ettei muuta elämää oikeastaan olekaan. Nyt ehkä herää kysymys että miten on mahdollista polttaa aamusta iltaan vuosien ajan jotain sellaista joka on usein amfetamiinia vaikeammin saatavilla. Siinäpä kysymys johon vastaamiseksi on kirjoitettava kokonainen kirja, eikä se selviä sittenkään, on kirjoitetava monta ja monen eri kirjoittajan näkökulmasta. 

 

Tultuaan riippuvaiseksi kannabiksesta (tai mistä tahansa laittomasta aineesta) tai esim. halutessaan jotain alkoholia turvallisempaa iloksi tai masennusta lievittämään, halutessaan kannabista lääkkeeksi, ihminen joutuu yleensä hankkimaan laajan sosiaalisen verkoston ja kasvattamaan hamppua kotonaan ja ties missä kopperoissa ja kesantopeltojen reunoilla. Onpa niitä kasveja nähty hakkuuaukeillakin, vaikka maaperä on metsässä hampulle liian hapan. Kun eletään kieltolakia, sosiaalisia suhteita kannattaa vaalia ja niitä syntyy ihan itsestään, niin kuin riistettyjen ihmisten välille on kautta historian syntynyt. Puhelinnumeroita Helsingistä Ouluun ja Vaasasta susirajalle ja kun tarpeeksi soittelee, joku sanoo että no, tule tänne. Sitten kootaan jostain ryhmä rämä, joku jolla on auto, mielellään korttikin ja jota ei tunneta piripääksi. Mukaan muutama joilla on rahaa tai kaverin rahaa (koska kukaan ei tykkää myydä pieniä määriä, tarvitaan setelitukko että aine vaihtaa omistajaa ja ollaan tervetulleita uudelleen). 

 

Sitten lähdetään säätämään, matkustajat ottavat ehkä vähän kaljaa mukaan, ikään kuin jo etukäteen lievittääkseen sitä tuskaa että homma kusee eli kannabista ei ole jäljellä, myyjää ei tavoiteta tai myyjä joutuu lähtemään säätämään ja luukku on kuiva tai ovea ei avata. Myyjä ei voi tietenkään varoittaa sellaisesta puhelimessa etukäteen. Hän voi vain sanoa että tulkaa. Jää aina epäselväksi että onko sitä pilveä vai pitääkö sitä säätää vielä sittenkin kun myyjällä on setelit taskussa. Usein käy niin että homma kusee, löytyy kuitenkin piriä ja kuski on sittenkin piripää, saadaan jännittää henkemme kaupalla koko 500 km paluumatka. Turha niille on sanoa että aja kunnolla, muista että sinun romustasi on vero maksamatta, Suomi on vittumainen valtio ja me saadaan kaikki 3 päivää putkaa jos tekevät sylkitestin.

 

Jos käy niin että kaikki menee kuten pitikin, sisimmässään kiitetään Jumalaa vaikka oltaisiin muuten kuinka ateisteja hyvänsä. Tietenkin sama jännitysmomentti byrokratiapilkun puuttumisessa ajoneuvon suhteen on olemassa, ja poliiseja kiinnostaa kannabis siinä missä amfetamiinikin, mutta kuski ajaa kunnolla eikä päihtymys näy päälle päin. Sylkitestejäkin pyritään hämäämään ainakin sitruunahapolla, ksylitolilla, salmiakilla ja apteekin kurkkutableteilla mutta en osaa sanoa kuinka paljon niista on apua. Saattaa olla ihan toimivaa, osittain tehokastakin tai sitten lähinnä urbaanilegendaa. Tällä tavalla, oman kasvattelun lisäksi, saadaan pidettyä liian vakava masennus loitolla. Rahaa menee, jos sitä on vähän niin sitten ollaan 2 viikkoa syömättä. Olisihan se kätevää jos voisi käydä silloin tällöin ostamassa gramman omassa kotikunnassaan, ei tarvitsisi 200 euroa kerralla +50-200 bensoihin/juniin ja sitten ollaan viikko niin jumissa ettei jakseta tehdä mitään. Hiisataan niin kauan kuin tavaraa riittää, sitten kärvistellään taas masennusta. 

 

Tästä välittyy melko synkkä kuva ja se on ihan oikea kuva jos niin on, mutta se ei ole koko kuva, ei pidä unohtaa että tuon kaiken lisäksi riittää ihan mahtavia hetkiä, en vaihtaisi päivääkään pois enkä tekisi mitään eri tavalla. Tulen jatkamaan tuollaista elämää niin kauan kuin elän, oli sitten miten laitonta tahansa, hiisaan vaikka siitä tuomittaisiin kuolemaan. Vapaus on kuitenkin minulle arvokasta, yritän välttää vankilaa vaikka olisin tarvittaessa valmis vaikka kuolemaan asian puolesta. Niin ollen on oltava tarkkana että kaikki pysyy tarpeeksi pienessä mittakaavassa. Kasveja ei saa olla yli 39 kerrallaan, ehtoollisella pyritään aina pääsemään, muistetaan sekin että vastapuolella on 10 vuotta aikaa kerryttää sellainen haaste jossa on niin paljon syytekohtia että häkki heilahtaa varmasti. Se on aika huono diili, rikos ei kannata ja kannattaakin olla myymättä, silloin on yleensä melko hyvin turvassa. Poliiseja pyritään välttämään kaikessa, leipäpalaakaan ei näpistetä kun puskat kasvaa vaikka olisi kuinka nälkä. Tässä on yksi oleellisimmista eroista bajauttelijan ja kovien huumeiden käyttäjän välillä, vaikka epäilemättä suuri osa heistäkin pyrkii samaan. Pyrkimyksenä on siis välttää mihinkään muihin, pieniinkään rikoksiin syyllistymistä. Vaikka ei oltaisi jääty mistään koskaan kiinni, lasketaan varman päälle, mietitään että jos niillä on kuitenkin näyttöä siitä ja siitä, nyt laitetaan vain 5 kasvia kotiin ja loput sinne sun tänne.

 

Jos käry käy pelkästä hiisauksesta, ollaan vaikka puistossa ja jointti palaa, poliisi sattuu paikalle ja taskusta löytyy pari grammaa, kannattaa suostua pikasakkoon. Poliisin määräämiä sakkoja ei muunneta vankeudeksi ja Suomen oikeuslaitos on näissä asioissa pelkkä rangaistusautomaatti, lähes kaikki tuomitaan järjestään sen enemmittä näytöittä kuin ihan vain pelkkä syytenimike "huumausainerikos" tai "huumausaineen käyttörikos". Varaton joutuu oikeuden määräämien sakkojen kanssa ulosottoon, kuseen, linnaan, asunnottomaksi, epäihmiseksi. Kannattaa siis välttää käräjäsakkoja vaikka moni sanookin että oikeuslaitos voitaisiin saada ruuhkautumaan tukkoon jos kaikki kieltäytyisivät pikasakosta. Kyllä kai mutta kaikki tai edes 10 % ei tule niin tekemään joten se siitä. Pikasakko kannattaa ottaa siksikin että se osoittaa poliisille että tässäpä mukava asiakas, jätämmepä kotietsinnän väliin. Kun pikasakkoa ehdotetaan, ollaan jo voiton puolella, silloin ei pitäisi enää käydä uuteen hyökkäykseen jonka voi vain hävitä. Pikasakon voi aivan mainiosti jättää maksamatta.

 

Silloin kun minä aloin hiisaamaan, ei vielä eletty tätä ankeaa aikaa jolloin käytetään kaupunkinopeuksissakin turvavöitä ja mennään ulos tupakalle. Rööki ei palanut enää busseissa mutta junissa oli kokonaiset vaunut tupakoitsijoille, lentokoneistakin reilu puolet savullisia paikkoja ja baareissa ei sattunut savuttomia paikkoja silmään ollenkaan, ainakaan näin tavallisen ihmisen näkökulmasta, hienostopaikoissa saattoi olla niitäkin mutta niihin ei päästetty sisään maiharit jalassa. 

 

Sattui niin että kaverin (Jami R.I.P, nimi muutettu, sekosi piriin ja opiaatteihin, teki itsarin) serkku vapautui vankilasta ja samalla tutustuin yhteen pitkän linjan rikolliseen, jommalta kummalta sai sitten yleensä sitä kauan kaivattua pilveä. Myöhemmin tilalle tuli piri mutta siitä pysyin erossa. Koitti hyvät ajat, jossain oli paljon hasista jemmassa, sitä myytiin siellä sun täällä ja läheinen ystäväni alkoi myymään ja pian kasvattamaan. Silloin en polttanut jatkuvasti, välillä touhu näytti olevan melkoista säätöä addiktien osalta, mutta ei se ollut mitään siihen verrattuna miten nykyään säädetään. Nykyään väännetään sorkkaraudalla sisään muutaman puolivalmiin märän nupun ja lehtien takia sillä aikaa kun kaveri on poissa kotoa, jos on pienikin epäilys että joo, neljättä viikkoa kukkii, no, kukkii kukkii, ei ole edes puolia budeista saksittu vielä mikroon ja 4 viikkoa (kukitusjakso on lyhyimmillään 7-8 viikkoa, usein paljon yli, 10-14 viikkoa). 

 

Ennen vanhaan juopoilla ja piripäillä oli oma maailmansa, heille riitti omat aineensa pillereiden lisäksi. Nyt kannabiksesta on tullut ikään kuin kaiken kansan hittituote ja suomalainen valtavirran päihdekulttuuri perustuu siihen että liian paljon on liian vähän ja paikkoja särkyy, meteliä ja ruumiitakin tulee. Se ei ole hyvä asia, se on vienyt hiisauksesta melkein kaiken romantiikan. Nykyään on oltava tarkkana, joku hullu voi vaikka murtautua kotiisi, ryöstää, ehkä tappaakin bajautusten takia ja poliiseja on paljon ja joka nurkalla. Normaali kadunmies haistaa pilven ja ikkunat on pidettävä kiinni, muuten tulee ennemmin tai myöhemmin ratsia. Ihmiset eivät ole enää ihmisiä, he ovat tulleet steriileiksi ja allergisiksi elämän tuoksuille, tupakkaa ollaan kieltämässä, edes kotonaan ei saisi enää polttaa.

 

Olenkin miettinyt että jos muuttaisi Venäjälle, saisinko 90-luvun takaisin. Sen ajan jolloin kukaan ei tajunnut mitään vaikka huumeista joka käänteessä saarnattiinkin, poliisikaan ei koskaan haistanut/löytänyt mitään. Tulisin takaisin sitten joskus vuonna 2035, jos silloin voin polttaa iltasavuni rauhassa ja saan hankittua savuni ilman Piri-Express CO:n palveluita tai liikekumppanuutta ihan lähietäisyydeltä. Uskon että Venäjällä juopot ovat vielä kunnon juoppoja ja Moskovassa on ehkä 50 hiisaajaa jossain neukkulähiössä, siinä kaikki. Heroinisteja satakertaisin määrin viereisessä lähiössä, he hoitavat yhteiskunnassa pakolliset epäihmisen tehtävät ja hiisaajilla on rauha maassa. Ajaisin ilman muuta ensi töikseni ajokortin, mikäs siinä olisi säätää vaikka Siperiasta, ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, kaukana kavala Piri CO ja Suomen virkamiesmassa ajoneuvoveroineen ja kieltoineen.

 

Hullu puutarhuri ykkönen kiersi 3½ tuuman disketeillä kun nettiä ei ollut, sitä printattiin ja annettiin eteenpäin tulevien savujen toivossa, jos joku vaikka innostuisi kasvattamaan. Se oli aika turhaa kun kunnollisia siemeniä ei saanut mistään. Vaikka siemenfirmoja ja internet oli periaatteessa olemassa, se ei toiminut, se oli raakile, puuttui toimivat maksupalvelut. Piti lähettää käteistä kirjekuoressa ja toivoa että tällä kertaa toimittavat. 
Varasteltiin katulamppuja, tehtiin akvaariopumpuista ja puutarhaletkusta vesiviljelyjärjestelmiä, ravinteita alkoi saada koska niissä ei ole mitään laitonta. Saatiin aikaan hyviä kasveja (jonkun piti hakea ne siemenet ihan itse Hollannista tai vaikka Intiasta/Marokosta, kasvattaa niistä lisää siemeniä tai jalostaa jonkinlainen hätäkanta linnunsiementen parhaimmistosta) ja jokainen kaappi ylitti uutiskynnyksen jos käry kävi.

 

Se oli olevinaan niin valtavaa jos löytyi muutama hamppu kaapissa, ei tiedetty että vielä muutama vuosikymmen sitten hamppu lainehti Pohjanmaan pelloilla. Kartanot viljelivät myös huvihamppua että miehet eivät tappelisi ja se teki tehtävänsä. Päihdepoliittisena ongelmana hamppua alettiin pitää vasta YK:n huumausaineyleissopimuksen eli USA:n teollisuusherrojen vaikutuksesta 60-luvulla. 

 

Poliisi keskittyi piriin ja subutexiin, niitä käytti aluksi vain venkulaosasto, sittemmin osa suuresta yleisöstäkin ja he hoitivat pakolliset epäihmisen tehtävät, bajauttelijat olivat huomaamattomia, vapaita melkein kaikesta kuumotuksesta. Ei silloin vainottu. Jos kävikin niin että tuli käräjät, se oli siinä sitten, sakot vain vaivana mutta ei sitä että päivää, tultiin taas katsomaan kun sulla oli silloin jotain. 

 

Kaikki oli ehkä siksikin toisenlaista että jonkinlaista yksityisyyttä oli vielä jäljellä. Tekniikka ja lainsäädäntö ei ollut kehittynyt sellaiseksi että kaikki tallennetaan, seurataan, kyylätään, kaivetaan tarvittaessa esiin eikä siinä auta mikään prepaid tms. Silloin poliisi kuunteli vain ihan oikeita rikollisia tai sellaisiksi tod. näk. syin epäiltyjä, oikeuden päätöksellä eikä tolppaluvalla koko tukiaseman kaikkea liikennettä miten tahtoo tai ihan mitä tahtoo ilman mitään lupaa. 

 

Välillä piti lähteä kauaksikin säätämään, joskus sain ostaa kaikki vaatteeni itse kasvatetulla kukinnolla. Hiisaajia tuli etelästä ja pohjoisesta, läheltä ja kaukaa kun sanoi taikasanat tule vain. Huvihamppua ei tarvitse markkinoida, riittää että avaa oven tai vastaa puhelimeen. Vastaa ja sanoo että tuu ja tuo sellainen pizza ja ota se sun kamera ja nahkatakki, tuo se sun vanha läppäri tai joku muu jos on, maksan perinteisellä. 

 

Kaikki meni vituiksi vasta kun massiivisiksi hirviöiksi paisuneet Piri CO ja Hörhö Oyj innostuivat vanhasta kunnon huvihampusta. Pakkohan niidenkin on nukkua, en minä sillä enkä minä tuomitse heitä epäihmisiksi mutta kuitenkin, ei kiitos minun kotiini jos se tietää ongelmia eli kyttäystä. Niillä oli aina poliisit perässä ja monta puhelinta mukana, kaikki luonnollisesti televalvonnassa tai kuuntelussa, lupien kanssa tai ilman. Yritin välttää sitä osastoa mutta aina kävi niin että joku asiallisena hiisaajana pitämäni ihminen tulee, mukana onkin Piri CO:n edustaja joka sitten tunkee myöhemmin taas paikalle. "Tää on ihan hyvä tyyppi, tuli mukana, eihän haittaa?". 

 

Kasvattelussa ja bajautteluun liittyvässä sosiaalisessa elämässä haittapuolena on lokit. He ovat addikteja, joiden addiktio on edennyt niin pitkälle, ettei heidän kannata enää kasvattaa yhtään sen enempää kuin Jääskänjoen Reiskan kannattaa yrittää tehdä pontikkaa. Kummastakaan ei tule valmista tuotetta. Reiska voi kuulla ääniä viinanhimoissaan ja niin voi kuulla kannabisaddiktikin, ymmärrän heidän tuskansa mutta olen väärä henkilö auttamaan heitä ollessani itse samassa tilassa ja tarviten huvihamppuni itse. 

 

Vuosien lokkeilun jälkeen yksi tavallaan aika suurenmoinen persoona kustansi minulle ja toiselle lokittamalleen huvihampun kasvattajalle viikon matkan Hollannin Amsterdamiin. Kyllä lokeista voi olla paljon iloakin. Oli kiva lähteä kun Suomaa oli taas ihan kuiva huvihampusta ja omat kasvit vasta pieniä. Ostaa vähän (joo joo, sakkojuttu) huvihamppua coffeeshopeista, piilottaa hyvin (kolme kortsua päälle, tiukasti solmuun ja pers'reikään) ja päästä tullin läpi ihan muina miehinä. Myöhemmin tuli käytyä uudestaan, siinä paloi paljon rahaa kun piti tulla junalla Lapin kautta takaisin. Ei minulla ollut niin paljon ettenkö olisi sakoilla selvinnyt, tein sen muista syistä. Tein sen siksi ettei pää olisi kestänyt ilman hamppua kuukauden mielin määrin hiisauksen jälkeen. 

 

Kyllä vain voittaa 420-0 säätämiset Piri CO:n pirssissä jäisiä poliisivaltion maanteitä pitkin, retkikirves varmuuden vuoksi hihassa kun apukuskille pukkaa amfetamiinipsykoosi. Siinä on tullut moni paikka nähtyä ja opittua vähän kieliäkin kun Suomesta puuttuu hamppua, tuskin olisi tullut Hollantia, Tanskaa, Saksaa ja tietenkin melkein kaikkia harmaita suomalaisia kaupunkeja koluttua jos en bajauttelisi, eihän niissä mitään muuta nähtävää ihmiselle ole. No, tiedänpä ainakin sen että Ruotsi on jo Pohjanmaan leveysasteilta lähiten nykyään melkein asumaton, sinne lähden käpykaartiin heti jos systeemi romahtaa tai Putin pukkaa päälle. Yöllä Tornionjoen yli, vene vain jostain rannalta ja sinne painun kuin hirvi, siitä vähitellen etelämmäksi lämmittelemään.

 

Osa 2 http://justpaste.it/bajakirja_osa_2